Suomen lacrossemaajoukkue jättäytyy pois vuoden 2023 field-lacrossen MM-kilpailuista

22. joulukuuta 2022

Suomen miesten lacrossemaajoukkue vetäytyy vuoden 2023 San Diegon field-lacrossen maailmanmestaruuskilpailuista taloudellisten syiden takia. Viime keväänä saavutetun MM-kisapaikan ottaa Suomen sijasta Ranska.

Suomen Lacrosseliitto ry on ilmoittanut joulukuussa World Lacrosse:lle, että Suomen maajoukkue vetäytyy vuoden 2023 San Diegon maailmanmestaruuskisoista taloudellisten syiden takia. Päätös syntyi, kun joukkuetta ei voitu muodostaa, sillä taloudellisiin velvollisuuksiin sitoutuneita pelaajia oli liian vähän joukkueen lähettämiseksi kisoihin. San Diegon kisat olisivat olleet kulutasoltaan kaikkien aikojen kalleimmat kisat, jos Suomi kisoihin olisi osallistunut. Suomen Lacrosseliiton toiminta ei ole yhteiskunnallisesti tuettua ja maajoukkuetoiminnassa kisojen kulut katetaan yhteistyökumppanisopimuksilla, varainhankinnalla ja pelaajien omarahoitusosuudella.

Maajoukkeen joukkueenjohtaja Antti Hassinen kommentoi asiaa: ”San Diegon kisojen kustannustaso olisi ollut suurella todennäköisyydellä kaikkien aikojen suurin, sillä arvioidut kulut pelaajaa kohden olivat lähes 5000 € halvimman kustannustason mukaan. Vaikka joukkue olisi kerännyt yhteistyökumppaneita ennätysmäärän, olisi yli 100 t€ kokonaisbudjetin kattaminen, ollut erittäin haastavaa nykyisessä taloustilanteessa. Ihmetystä herättää myös kansainvälisen liiton toiminta, sillä ensimmäiset tiedot kustannuksista tulivat vasta marraskuussa, kun ensimmäiset eräpäivät maksuihin olivat jo samassa kuussa. Valitettavasti epäilen ettemme ole ainoa joukkue, joka joutuu kisoista vetäytymään”

Maajoukkueen päävalmentaja Pentti Pekkonen kommentoi asiaa seuraavasti: ”Kun katsotaan arvokisaosallistumisia 2014-2019 ,oli miesten joukkue mukana jokaisissa kisoissa. Näissä turnauksissa joukkueen runko on koostunut suurelta osin samoista pelaajista ja taloudellinen kuorma on vaan vuosi vuodelta kasvanut. Tämän päälle maailman tapahtumat 2020-2021 ja kahteen eri turnaukseen osallistuminen 2022, lähes täysin omakustanteisena, niin lopputuloksena on pelaajiemme mahdoton tilanne osallistua 2023 San Diegon kisoihin.
Jokainen meidän urheilijoistamme haluaa edustaa Suomea, mutta tässä kohtaa se ei taloudellisesti ole vain mahdollista. Valmentajana voi kokea vain ylpeyttä, että ohjelmassamme on pelaajia, jotka uhraavat oman urheilullisen menestyksen perheittensä ja läheistensä hyvinvoinnin takaamiseksi. Suomen miesten maajoukkue on ollut toista vuosikymmentä pidetty ja pelätty vastustaja kansainvälisissä turnauksissa, ja sitä tulemme olemaan myös jatkossa.”

Suomen maajoukkueen luovuttama Euroopan maanosan MM-kisapaikka siirtyy Ranskalle. Field-lacrossen MM-kilpailut pelataan Yhdysvaltojen San Diegossa 21.6-1.7.2023.

The Finnish national lacrosse team withdraws from the 2023 field lacrosse World Championships

The Finnish men's national lacrosse team is withdrawing from the 2023 San Diego field lacrosse world championships. France will replace Finland, which qualified to the Championships last spring.

The Finnish Lacrosse Federation has informed World Lacrosse in December that the Finnish national team will withdraw from the 2023 San Diego World Championship due to financial reasons. The decision was made when a team could not be formed, as there were too few players committed to financial obligations to send a team to the tournament. The San Diego tournament would have been the costliest of all time had Finland participated in the tournament. The operations of the Finnish Lacrosse Association are not supported by the local government. Therefore the costs of national team operations are covered by partner agreements, fundraising and the players' private financing.

The General Manager of the men’s national team Antti Hassinen commented on the matter: "The cost level of the San Diego tournament would have been the highest ever as the estimated costs for players would have amounted to approximately € 5,000 each according to the lowest estimation. Even if the team had gathered a record number of partners, covering the budget of more than € 100 000 would have been very challenging in the current economic climate. The actions of the World Federation are also surprising, as the first information about the participation costs did not arrive until November and the first payments were due very shortly thereafter. Unfortunately I suspect that we are not the only team that will have to withdraw from the tournament”.

The head coach of the national team Pentti Pekkonen commented on the matter as follows: "When we look at the international lacrosse events from 2014-2019, the men's team participated in every FIL and ELF event. In these tournaments, the team's core has largely consisted of the same players and the financial burden has only grown year by year. On top of this the world events during 2020-2021 and participation in two different tournaments in 2022 almost entirely at own expense had resulted in an impossible situation for our players to participating in the 2023 San Diego tournament. Each one of our athletes wants to represent Finland, but at this point it is just not financially feasible. As a coach I can only be proud that our program has players who sacrifice their own athletic goals and aspirations to ensuring the well-being of their families and loved ones.

The Finnish men's national team has been a respected and feared opponent in international tournaments for over a decade, and we will continue to be so in the future."

The World Championship qualification of the European continent held by Finland, will be transferred to France. The Field Lacrosse World Championships will be played in San Diego, USA, from June 21 to July 1, 2023.

Kaikki aiheet

Uusimmat uutiset

19. joulukuuta 2025
Naisten box lacrosse -maajoukkue valmistautuu vuoden 2026 Box Lacrosse EM-kisoihin, jotka järjestetään 25. kesäkuuta – 4. heinäkuuta 2026 Prahassa, Tšekissä. Maajoukkueen ohjelma on jo täydessä vauhdissa, mutta nykyinen päävalmentaja siirtyy keväällä pelaajarooliin ja keskittyy omaan tavoitteeseensa päästä miesten EM-joukkueeseen. Hän jatkaa kuitenkin valmennusryhmässä tukemassa siirtymää uudelle valmennustiimille. Suomen Lacrosseliitto hakee nyt vahvistuksia joukkueen taustatiimiin: päävalmentajaa, apuvalmentajaa, fysiota sekä joukkueenjohtajaa (GM) . Jokaisella roolilla on keskeinen merkitys joukkueen valmistautumisessa ja onnistumisessa arvokisoissa. Päävalmentaja ja apuvalmentaja Valmennustiimi vastaa joukkueen pelillisestä kehittämisestä, harjoitusten suunnittelusta ja toteutuksesta sekä pelaajien ohjaamisesta kohti kansainvälisen tason suorituksia. Päävalmentaja johtaa kokonaisuutta, ja apuvalmentaja tukee harjoitusten toteutuksessa, pelisuunnitelmien valmistelussa sekä pelaajaviestinnässä. Joukkueenjohtaja (GM) GM vastaa maajoukkueen hallinnollisesta koordinoinnista ja käytännön järjestelyistä. Hän toimii linkkinä liiton, valmennustiimin, pelaajien ja kisajärjestäjien välillä ja huolehtii, että valmistautuminen ja kisojen toteutus sujuvat suunnitellusti. GM:n tehtäviin kuuluu budjetin laadinta ja seuranta, varainkeruun ja sponsorihankinnan organisointi, pelaajaviestintä (pelillisiä asioita lukuun ottamatta), harjoitusvuorojen ja fasiliteettien koordinointi, varustehankintojen hallinta sekä kisamatkojen logistiikan järjestäminen. Fysio Fysio huolehtii pelaajien fyysisestä hyvinvoinnista, ennaltaehkäisee vammoja ja tukee palautumista harjoitusten ja otteluiden yhteydessä. Rooli on erityisen tärkeä tiiviissä kisatahdissa, jossa pienetkin vammat voivat vaikuttaa merkittävästi joukkueen suorituksiin. Miksi hakea? Kaikki roolit tarjoavat arvokasta kokemusta kansainvälisen urheilutapahtuman taustatyöstä. Tehtävien hoitamisesta saa edustusvaatetuksen ja kisamatkan ilman kustannuksia. Mallikkaasti hoidettu rooli voi avata mahdollisuuden jatkaa myös tulevissa arvokisoissa. Hakeminen Tutustu rooleihin tarkemmin täältä ja hae mukaan! Lisätietoja EM-kisoista ja joukkueen valmistautumisesta löytyy täältä .
18. joulukuuta 2025
Suomen Lacrosseliiton vuosikokouksessa 14.12.2025 valittiin uusi hallitus ja linjattiin vuoden 2026 painopisteet. Junioritoiminnan käynnistäminen, tuomaripoolin vahvistaminen ja 25-vuotisjuhlavuoden näkyvyys nousivat keskiöön, kun liitto suuntaa kohti kasvua ja pitkäjänteistä kehittämistä. Kokouksen päätökset Suomen Lacrosseliiton sääntömääräinen vuosikokous pidettiin sunnuntaina 14. joulukuuta 2025 etäkokouksena. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2024 tilinpäätös ja toimintakertomus, vahvistettiin vuoden 2026 toimintasuunnitelma sekä jäsenmaksut, ja myönnettiin vastuuvapaus edelliselle hallitukselle. Jäsenmaksut pysyvät ennallaan, eikä hallituksen jäsenille makseta palkkioita. Lisäksi liiton sääntöjä päivitettiin hallituksen esityksen mukaisesti, ja Helsinki Lacrosse Clubin sääntömuutosehdotukset päätettiin valmistella työryhmässä kevään 2026 ylimääräistä kokousta varten. Kokouksen keskusteluissa nousi esiin muun muassa maajoukkueiden toiminnan kehittäminen, lajin saavutettavuus sekä seurojen roolia harrastajamäärien kasvussa. Uusi hallitus Puheenjohtajavaalissa ehdolla olivat Caroline Sørensen ja Jennifer Riley, ja äänestyksen tuloksena Caroline Sørensen valittiin liiton puheenjohtajaksi seuraavaksi kolmeksi vuodeksi. Hallitus sai neljä uutta jäsentä: Jere Karvonen, Mika Kiviniemi, Ville Metsälä ja Jennifer Riley. Hallituksessa jatkavat Mika Lindholm, Suvi Onne, Ida Peräkylä, Mathias Timonen ja Iida Ulaska. Samalla hallituksesta poistuivat Inka Ulaska ja Ida Sangi. Uusien ja vanhojen jäsenten yhdistelmä tuo hallitustyöhön sekä jatkuvuutta että uutta energiaa. Painopisteet vuodelle 2026 Vuoden 2026 toimintasuunnitelmassa painotetaan erityisesti junioritoiminnan käynnistämistä ja vahvistamista. Tavoitteena on houkutella uusia nuoria pelaajia lajin pariin ja luoda edellytykset toimivalle juniorisarjalle. Pitkän aikavälin tavoitteena on, että Suomi voi osallistua mm. U20 Box EM-kisoihin ja naisten U20 Field EM-kisoihin vuonna 2027 omilla joukkueilla. Junioritoiminnan kehittäminen nähdään keskeisenä keinona kasvattaa harrastajamääriä ja varmistaa lajin jatkuvuus Suomessa. Tuomaritoiminnan kehittäminen on myös keskeinen osa liiton ensi vuoden suunnitelmaa. World Lacrosse on myöntänyt liitolle tukea, jonka avulla voidaan mm. kouluttaa uusia tuomareita ja rakentaa vahva tuomaripooli tuleville kausille. Tuomaritoiminnan kehittämisellä varmistetaan pelien laatu ja riittävä tuomarimäärä kaikissa sarjoissa, mikä nähdään tärkeänä osana lajin kilpailullisuuden ja turvallisuuden kehittämistä. Vuosi 2026 on Lacrosseliiton 25-vuotisjuhlavuosi. Juhlavuosi tarjoaa mahdollisuuden nostaa esiin lajia Suomessa ja vahvistaa yhteisöllisyyttä. Samalla liitto pyrkii liittymään Olympiakomitean Tähtiseura-ohjelmaan ja jatkaa yhteistyötä seurojen kanssa lajin kasvun tukemiseksi.
16. joulukuuta 2025
Suomen Lacrosseliiton hallitus teki 8. joulukuuta päätöksen, jonka mukaan naisten Field Lacrosse -maajoukkue ei osallistu tuleviin D2 maailmanmestaruuskilpailuihin, mikäli asetetut osallistumisen kriteerit eivät täyty joulukuun loppuun mennessä. Koska osa keskeisistä rooleista jäi avoimeksi, eikä erittäin tiukka aikataulu antanut mahdollisuutta varmistaa tarvittavia pelaajasitoumuksia, hallitus vahvistaa nyt, ettei osallistuminen ole mahdollista. Lyhyt tausta ja päätöksenteko Naisten Field Maajoukkueen General Manager (GM) irtisanoutui tehtävästään marraskuun loppupuolella. Tämän johdosta hallitus laati suunnitelman, jonka tavoitteena oli vielä varmistaa maajoukkueen D2-osallistuminen. Suunnitelma edellytti, että Päävalmentaja, GM ja riittävä pelaajien sitoutuminen olisi saatu varmistettua poikkeuksellisen tiukassa, joulukuun lopun eräpäiviin sidotussa aikataulussa. Hallituksen yrityksistä huolimatta, suunnitelman kriittisiä edellytyksiä ei ehditty täyttää. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on vielä kesken ja joudutaan hakemaan uusi GM . Kumpaakaan avainroolia ei täten ehditty täyttämään kisoihin vaadittavalla sitovuudella tarpeeksi ajoissa. Ilman nimettyä valmennusjohtoa ja hallinnosta vastaavaa GM:ää näin pitkällä joulukuussa, pelaajien sitouttaminen taloudellisesti raskaisiin ja kiireellisiin maksuihin todettiin mahdottomaksi varmistaa ennen joulukuun lopun eräpäiviä. Koska joukkueen osallistumiseen tarvittavat organisaation edellytykset puuttuivat, hallitus katsoo, ettei joukkuetta ole mahdollista lähettää D2-kisoihin. Katse tulevaisuuteen: Etsinnässä General Manager Vaikka D2-kisat jäävät väliin, hallitus on edelleen sitoutunut naisten field maajoukkueohjelman pitkäjänteiseen kehittämiseen. Ohjelman tavoitteena ovat nyt tulevat kansainväliset kilpailut, erityisesti vuoden 2028 EM-kisat ja potentiaalisesti U20-kisat 2027 . Hallitus avaa uuden haun General Managerin (GM) tehtävään. Etsimme pitkäjänteistä ja sitoutunutta tekijää, joka haluaa rakentaa naisten ohjelmalle vahvan ja kestävän tulevaisuuden. Päävalmentajan rekrytointiprosessi on edelleen kesken, ja siitä tiedotetaan heti, kun mahdollista. Haku General Managerin tehtävään: https://forms.gle/wjnFzNPLTHcshAbo6
7. marraskuuta 2025
We are looking for new team members to strengthen the women’s box lacrosse coaching staff and support preparations for the 2026 European Championships.
7. marraskuuta 2025
Haku auki: Naisten box lacrosse -maajoukkue hakee valmentajia ja fysiota EM-kisoihin 2026.
27. lokakuuta 2025
Lacrossen kotimainen kausi huipentui tänä syksynä, kun sekä Mixed Box Lacrosse SM-sarja että Sixes SM-turnaukset saatiin päätökseen. Kausi tarjosi runsaasti vauhtia, jännitystä ja upeita suorituksia ympäri Suomen.